Kirjoittelen blogiin laihdutuskamppailustani,ylä-ja alamäistä.Tämä on enimmäkseen mulle tarkoitettu päiväkirja mutta toivon myös et tästä olis vertaistukea muille laihduttajille ja oikeasti ylipainoisille ihmisille(jos tätä nyt kukaan ikinä edes lukee).Saatan kirjoittaa myös lihavuuteen liittyvästä sairaudesta ja sen ongelmista ja miten ne liittyy mun laihduttamiseen.Lisää lähtötilanteesta ensimmäisessä kirjoituksessa.
Huh huh
Jäätävä kuva. Ja pysäyttää kun se on itsestä otettu
torstai 20. kesäkuuta 2013
ke ja to
Eilen en sitten jaksanut kirjoitella mitään, oli jotenkin tosi väsynyt olo ja päätä sekä kurkkua särki. Ruokailutkin jäi vähän miten sattuu, söin kyllä aamupalan kun heräsin mutta se oli yhdeltä. Lämpimän ruuan söin noin kuudelta ja oli kalapihvejä sekä perunaa ja kurkkua. Annoskoko ei niin pahan iso ollut joten yritystä oikeanlaiseen syömiseen jopa oli. Iltapalaksi söin pari leipää juustolla ja munalla. Oikeastaan koko päivä meni vain maatessa tai koneella ollessa. Tämä torstaikin on ollut melko samanmoinen. Heräsin puoli yks jolloin söin "aamupalan". Sit nukuin hetken kun päätä särki taas ihan kamalasti. Lämmin ruoka syötiin kuuden maissa, kanaa currykastikkeella ja ... kermaperunoita. No eipä ollut ainakaan kermaperunat mitään laihdutusruokaa. Salaattia oli kyllä kanssa taas mistä oon tyytyväinen että on aina ollut jotain kasviksia ruualla. Illalla tuli ihan tajuton tuskahiki ja oli pakko mitata kuume joka oli 37,1. Toivon mukaan ei mene pahemmaksi kun juhannuskin tulossa ja on jopa suunnitelmia siksi. Ei haluisi niitä peruakaan. Hetki sitten syötiin ilta/yöpalaksi vesimelonia, se täytti mukavasti kyllä kun oli kokonainen... tai siis puolet kokonaisesta mutta paljon siinä oli syömistä. Olen tänään tosin syönyt muutaman palan suklaata josta en ole niin iloinen ollenkaan. Kävin vaakalla aiemmin päivällä ja se oli 119,3. Ei ole ainakaan noussut jossei nyt laskenutkaan ole. Eilisen ja tämän päivän aikana olen juonut vettä aika hyvin. Eilisen päivän aikana meni puoltoista litraa ja tänään on kohta mennyt saman verran. Saas nähdä miten saan nukutuksi tai milloin saan nukutuksi kun olen päivällä nukkunut niin paljon. Pitäisi tuo unirytmi saada kanssa kuntoon, ne sanoo että silläkin on merkitystä että laihtuu tai siis että paremmin laihtuu. Pitäs vaan pyrkiä tasasempaan elämään mutkun en ole oikein ikinä perustanut mistään tietyista traditioista tai säännöllisyydestä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti